torstai 21. huhtikuuta 2011

VANHENEMINEN


Vanheneminen tarkoittaa ikääntymisen myötä tapahtuvia, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Ihmisellä ruumiin rappeutuminen alkaa jo noin kolmenkymmenen vuoden iässä. Erityisesti vanheneminen ilmenee sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä. Elimistön vanheneminen rappeutuneeseen tilaan on ainutlaatuinen ilmiö ihmisillä, sillä luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa elinkelpoisuudeltaan heikentyneet yksilöt karsiutuvat luonnonvalinnan myötä pois, kun taas erityisesti kehittyneiden maiden asukkaiden elämään tällaiset seikat eivät vaikuta lähes ollenkaan. Vanhenemista tutkiva tieteenhaara on nimeltään gerontologia.

Keski-iässä sinä tarvitset enemmän unta sukupuoliyhteyden jälkeen ja erityisesti sen aikana. Se ei ole sinun ongelmasi vaan partnerisi.

Aivosi kutistuvat. Ja entä sitten. Vaikka ne olisivat jo rusinankokoiset, valtaosa niissä olevasta tiedosta on yhä turhaa.

Vanheneminen on taidetta
Moni sulkee silmänsä vanhenemiselta, jottei näkisi väistämätöntä. Vanhaksi kasvaminen on taitolaji. Suoritus vain kestää koko elämän...

Ensin unohtuvat nimet, sitten kasvot, sitten unohdat vetää vetoketjun ylös ja sitten alas.

Eivät lapsenlapset miehestä vanhaa tee, vaan tietoisuus siitä, että on naimisissa isoäidin kanssa.

Aikuinen: tarpeeksi vanha tietääkseen paremmin.

Kukaan ei ole liian vanha, oppiakseen uuden tavan olla hölmö.

Nostalgiakaan ei ole enää samanlaista kuin ennen.

Ei saa tulla tyhmäksi vain siksi että aikuistuu.

Keski-ikä on ikä, jossa avara mieli ja kapea vyötärö vaihtavat paikkaa.

Olet vanha, kun joudut laittamaan huutomerkin sijaan kysymysmerkin lauseen 'Mitä minä sanoin' loppuun.

Paras keino saavuttaa kuolemattomuus on pysyä hengissä.

Salaisuus kuinka pysyä nuorena on siinä, että löydät iän joka miellyttää sinua eniten, ja sitten pysyt siinä.

Iällä ei ole merkitystä. Ellei satu olemaan juusto.

Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan ei halua tulla vanhaksi.

lauantai 11. syyskuuta 2010

EPPU NORMAALI

Onnellinen hetki elämässä
Onnellinen hetki elä tässä
Onnellinen hetki takana noiden,
Onnellinen hetki mustattujen ikkunoiden
Onnellinen hetki peiton alla,
Onnellinen hetki lattialla,
Onnellinen hetki laihalla ja lihavalla
Onnellinen hetki auton alla
Onnellinen hetki maalla
Onnellinen hetki kuulla
Onnellinen hetki puulla
Onnellinen hetki ymmärtää

perjantai 10. syyskuuta 2010

Rakastan tätä hetkeä

Otsikon mukainen yhteisö löytyy Facebookista. Alla oleva teksti on lainattu heidän sivuiltaan:

Ei ole olemassa mitään muuta kuin tämä hetki. Menneisyys on siihen liuenneena. Tulevaisuus on sen kätköissä.

Mitä siis rakastaisin? Jos rakastan menneisyyttä - rakastan ei mitään. Jos rakastan tulevaisuutta - rakastan ei mitään.

Valuuko kaikki sormieni välitse kuin hiekka?

Mitä minulle jää jäljelle?

Vain tämä hetki.

Jos siis rakastan - jos osaan rakastaa - ei minulle jää mitään muuta rakastettavaa kuin tämä hetki? Ja kaikki tietenkin on siinä läsnä: menneisyys, tulevaisuus.

Mutta menneisyys ei ole läsnä menneisyytenä, vaan tähän hetkeen sisältyvänä - nykyhetkenä. Tulevaisuuskaan ei ole läsnä ideana, vaan siemenenä tässä hetkessä.

Jos siis rakastan - jos osaan rakastaa - rakastan kaikkea tätä.

Mitä minulle tapahtuu kun näin rakastan? Miten katson edessäni aukeavaa maailmaa? Ja tunnen sydämeni kaipauksen - tässä hetkessä.

Miten silloin näen kaiken sen, mitä maailmassa tapahtuu?

Miten silloin toimin tässä maailmassa?

Mitä vaihtoehtoja minulla on?

torstai 9. syyskuuta 2010

Kerran vuodessa....


Olen ahkera parturissa kävijä. Käyn siellä keskimäärin kerran vuodessa...
Ei sillä, etteikö se olisi mukavaa. Ei sillä, etten olisi sen tarpeessa!!!
Ei vaan saa aikaiseksi ja maksaakin ja miten sitä nyt jaksaa ihminen paikallaan niin kamalan kauan istua????

Toissapäivänä ylitin itseni ja varasin ajan värjäykseen. Onneksi vapaa aika löytyi heti seuraavana päivänä, niin ei jäänyt aikaa perumiselle. Tuttu parturikin oli palannut äitiyslomalta ja muisti vielä minutkin jostakin menneisyydestä, vaikka en varsinainen kanta-asiakas olekaan...

Astelin parturiin klo 11.00. Etukäteen olin varottanut, että saattaisin hieman myöhästyä. En myöhästynyt, olin ajallaan. Miksi siis aina etukäteen suunnittelen myöhästyväni????

Yhdessä suunnitelttiin. Hapsut, auringonpolttamat, keltaisen, ruskean ja harmaan vivahteet olisi kiva saada pois. Tilalle kaunis tasainen, mutta vivahteikas väri.
Kuulostaa hyvältä! Tuumasta toimeen, väriä päähän ja kahvimuki kouraan. Ihanaa palvelua!!! Odotellessa lehtien lueskelua:

-Ihmiselimistö pystyy kierrättämään vettä vain 2dl kerrallaan, loppu tulee läpi.. Ihan hyvä tieto!!!

- Jos pullotettu vesi maksaa 2€, samalla hinnalla saisi 1000 litraa kraanavettä. Pullotettu vesi sisältää, enemmän epäpuhtauksia, kuin kraanavesi ja pulloista aiheutuva jätevuori on valtaisa!!! - pistää kyllä miettimään!!!!

- Kissoilla on kolmea eri veriryhmää, mutta suomalaisten kissojen veriryhmä on aina A!!! -kai tälläkin tiedolla voi jossakin tilanteessa viedä keskustelua!!!!

- Lehmän veriryhmät ovat niin monimuotoiset, ettei selkeää veriryhmää ole havaittavissa. Lehmän veriryhmä on siis, kuin ihmisen sormenjälki, yksilöllinen!!! -tällä tiedolla voi esittää kirjaviisasta!!!

- Eini kertio Saran haastattelussa päässeensä eroon tyhjyyden tunteesta... -Hieno juttu Einille ja kaksi sanaa itselle analysoitavaksi TYHJYYDEN TUNNE. Sehän se taitaa olla, mikä minua on vuosikaudet vaivannut!!!!

Hmm... ei se paikallaan istuminen ihan turhaa ollut!

Hiuksista tuli kivat. Hinta oli törkeä, mutta siitä huolimatta varasin jo valmiiksi uuden ajan 6 viikon päähän (tässähän on hyvin aikaa perua koko homma!!!). Lisäksi kävi ilmi, että parturini on käsityöihminen. Tärkeää lobbausta uudelle lankakauppiaalle. Mikä parasta asia eteni niinkin pitkälle, että puhuttiin jo mahdollisesta yhteistyöstä tulevien hiusnäytösten parissa. Ihan mahtavaa. Taas saa aivot raksuttaa, ideoita, ideoita.

Joskus sitä kyllä miettii varsinkin näin iltasella klo 23:34, että pitäisikö niiden aivojen antaaa joskus hetken aikaa ihan vaan levätä? Heittää niin sanotusti aivot narikkaan??? Miksi aivoissa ei voisi olla on /off kytkin???

Ja joskus sitä vaan sitten miettii klo 23:36, että voisihan niitä aivoja käyttää joskus vähän tehokkaammin. Miettiä todella tärkeitä asioita ja tehdä oikeasti merkittäviä tekoja...

torstai 26. elokuuta 2010

Ei mitään tekemistä....



Lapsella ei ollut mitään tekemistä, ei sitten yhtään mitään.
Mikään ei huvittanut, tai no elokuvaa olisi voinut katsella,
tietokoneella istua, tai pleikkarilla pelata!!!! Tylsä äiti
tyrmäsi kaikki hyvät ideat.

Lopulta nokkela äiti keksi: "Mitä jos leipoisit?"
Johan innostui isovelikin: "Saadaanko tehdä täytekakku?"
Pienempi säesti: " Tai mustikkapiirakka, tai keksejä?"
Äiti pohti hetken hmmm... ei taida olla rasvaa, ei taida olla
sokeria, itse asiassa ei ole myöskään maitoa, eikä kermaa,
eikä oikein mitään muutakaan. Voi ei!

Isompi luovutti tässä vaiheessa, jos mitään makeaa ei voi
leipoa, en leivo ollenkaan. Pienempi jatkoi pohdiskelua:
"Voisiko leipoa pullaa tai sämpylöitä?" Sieltä se löytyi
loitoidea: SÄMPYLÖITÄ! Tyhjyyttään huutavilta hyllyiltä
löytyi sopivasti aineksia sämpylöiden tekoon... Tai no
hieman sävellettiin... kaurahiutaleet, joita normaalisti
laitetaan runsaasti joukkoon jätettiin pois, koska
niitä ei ollut....

Loistosämpylöitä syntyi kuitenkin. Ihana tuoksu levisi
ulko-ovelle asti.. Ahkera oli leipuri ja koemaistajille
kelpasi loistavasti! KIITOS =)

maanantai 23. elokuuta 2010

PROAKTIIVISUUS


Tarkoittaa vastuun ottamista omasta elämästään,
jatkuvaa itsenäisten valintojen ja päätösten
tekemistä ja aktiivista työntekoa omien
tavoitteiden saavuttamiseksi.

torstai 19. elokuuta 2010

506 Ikkunaa...

Siltä se ainakin tuntuu, kun ikkunapesu-urakkaa alottelee.
Onneksi niitä todellisuudessa kuitenkin on vähän vähemmän!

Keväällä ei voi pestä ikkunoita, kun pitää odotella, että
talon vierustalla kasvava kesantopelto käydään niittämässä.

Kesällä ei voi pestä ikkunoita, koska aurinko paistaa aina
väärästä suunnasta.

Olisko tässä syyt siihen, miksi ikkunoiden pesu on tällä
viikolla ollut ajankohtainen? Ehkä oma osansa on ollut myös
saamattomuudella ja ja ja...

Yksi syy voi tietysti olla myös siinä, että minulla yhdenkin
ikkunan peseminen saattaa revetä koko huonetta koskevaksi
remontiksi!

Tänään kyllä selvittiin suhteellisen helpolla. Vaihtui vain
ruokailuhuone takaisin keittiöön!!! Ihanaa se kuitenkin on
kun kaiken saa valmiiksi ja "uudet" puhtaat verhot ikkunaan.
Kyllä sitä aina hetken kelpaa katsella. No tosiasiahan on,
että huomenna vastapesty ikkuna näyttää jo harmaat rantunsa,
mutta nautitaan nyt vielä hetki.