Kurpitsajuhla

Lauantai-ilta kääntyy hämärän puolelle.
Istuin keittiön ikkunan ääressä ja
katselen taivaalla möllöttävää kuuta.

Isä ja isompi murmeli ovat pelireissulla
Paraisilla. Leijona-liiga alkoi tänään
ja nyt onkin sitten tosipelit käynnissä.
Koska murmeli aloitti jääkiekon vasta
viime keväänä, on hän tähän asti päässyt
pelaamaan vasta harjoituspelejä. Jännittää!

Eilen sai ihkaoman pelipaidan, jota on
keväästä asti odotettu, kuin kuuta nousevaa.
Selässä komeilee numero 7.

Pienempi murmeli puuhastelee omaan tahtiin.
Hetki sitten kuljeskeli vielä puistossa, nyt
pelailee omassa huoneessaan. Aamupalalla
mietti, suu korvissa: " Enhän minä nyt niin
kamalan hankala lapsi ole!"

Itse olen varovasti puuhastellut kotitöiden
parissa. Kolmen viikon sairastelu on kyllä
ottanut veronsa. Rappusten kiipeäminen
yläkertaan hengästyttää. Pulssia pitäisi
hieman tarkkailla ja syke ei saisi nousta
liikaa se on mielenkiintoista, kun yrittää
imuroida, tai kantaa laatikoita kellariin...

Huomenna tulee talo täyteen pikkupoikia
viettämään leffailtaa, joten perussiivous
riittää ehdottomasti tässä välissä. Tarjoilut
on onneksi jo valmiina ja tässä -täytyy myöntää-
turvauduttiin täysin kaupan antimiin: karkkia,
sipsejä, jäätelöä, keksejä ja limua.....

Huomiseksi ei jää muuta kuin koristelu, sillä täytyyhän
sitä vähän rekvisiittaa olla Halloweenin kunniaksi.
Onneksi viimevuotiset koristeet ovat tallessa
pahvilaatikossa, jossakin?? Niin, ehkä voisin
tämän asian vielä tarkistaa valmiiksi.

Virallisesti ollaan siis päivä jäljessä, mutta
haittaako tuo mitään?

No nyt joku varasti kuunkin taivaalta, katos ihan
totaalisesti, tosta vaan!!!!! Täytyy käydä sytyttämässä
kynttilät ulkolyhtyihin, jotta saadaan tunnelma takaisin.

Itse huomaan olevani hieman eksyksissä.
Häilyn jossakin masennuksen ja surkeuden välimaastossa.
Olen ollut nyt poikkeukselllisen pitkään sosiaalisessa
paitsiossa ja huomaan, että kasvatan ympärilleni muuria.
Voisin tarttu puhelimeen ja soittaa ystävälle.
Tiedän, että se piristäisi, mutta en kuitenkaan sitä tee.
Jatkan yksinäistä aherrustani ja yritän olla miettimättä
sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä 80% ihmisistä on
valmistautumassa mukavaan illanviettoon.....

Minä odottelen, että kello tulee seitsemän ja
lähden hakemaan pelireissulaisia jäähallilta!
Sitä ennen pitää pyörähtää kierrätyspisteen kautta,
jotta varustelaukku mahtuu takaluukkuun....
Koska olen perheemme kierrätysvastaava, on
sairasteluni aiheuttanut myös sen, että komero
pursuaa sanomalehtiä, pahvia, tölkkejä ja lasipurkkeja.
No ensimmäinen vaihe on nyt saavutettu, kun kuorma
on rahdattu autoon, hyvä näin...

Valokuvausta

Eskarilainen on innostunut valokuvauksesta.
Kulkee ympäri taloa kameran kanssa ja
räpsii kuvia. Se on mukavaa tämä digiaika...

Ohessa muutama otos.

Koululainen tuli tänään innoissan kotiin.
Oli saanut puutöissä valmiiksi auton ja
halusi kiireesti päästä esittelemään
valmista työtä. Kun eskarilainen näki
tämän, kaivettiin taas heti kamera
esille ja eikun kuvaamaan. Eskarilainen
totesi vielä haltioissaan: " Sun pitää
säästää tämä auto sun lapsenlapsilles.
Voit sitten antaa sen niille, kun olet
vaari!".

Taiteilijan elämää

Meidän koululainen ei aina ole
ollut maailman innokkain
askartelija ja piirtäjä.
Joskus lapsena jouduttiin jopa
käymään fysioterapeutilla, koska
kynän käyttö oli neuvolan mielestä heikkoa!

Ongelman ydin oli oman käsitykseni mukaan siinä,
ettei lapselle ollut kehittynyt selkeästi sitä
vahvempaa kättä, vaan poika käytti tasapuolisesti
molempia käsiään. Kun toinen väsyi, otettiin
käyttöön toinen käsi....

No enää näistä murheista on jäljellä vain
muistot. Kynän käyttö ei välttämättä ole
mitään huipputasoa, mutta, kun mielekäs
aihe löytyy, viihtyy koululainen kynä
kädessä tuntitolkulla. Koulutehtävien
jäljestä joudutaan kyllä edelleen aika ajoin
huomauttelemaan, mutta se lienee 9-vuotiaan
pojan ollessa kyseessä vähintäänkin normaalia?!

Tämä kuva on otettu perjantai-iltana n. klo 23:31.
Todellisuudessa kuvanottohetkellä on pilkkopimeää
ja ainoat valonlähteet ovat pöydällä oleva taskulamppu,
otsalamppu ja poliisin vilkkuvalo. Pikkuveli oli
nukahtanut jo aikapäiviä sitten, eikä huoneessa
voinut enää pitää valoa, joten koululainen ratkaisi
ongelman näin luovasti.

Koska taiteilija tarvitsee luodakseen myös ääntä,
tulvii kuulokkeista äänikirjan muodossa Baskervillen
koiran tarinaa. Tätä tarinaa puolestaan ei voi
kuunnella pikkuveljen kuullen sen sisältämien
väkivaltaisten kohtausten vuoksi....

Kuvassa on syntymässä TPS maalivahti
David Leggion muotokuva... Innostuksena
taiteelliselle työlle toimivat enon vanhat
jääkiekkoaiheiset piirustukset, jotka siihen
maailmanaikaan koskivat lähinnä TPS maalivahti
Jani Hurmetta...

Ihanaa, kun lapsi jaksaa innostua jostakin
aiheesta niin, että ajantaju häviää ja kaikki
ulkopuolinen unohtuu!

Syysloma

Miksi se on aina niin, että kun jotakin
oikein kovasti odottaa, niin kaikki
suunnitelmat tahtoo aina mennä pieleen...

Elämme koulun ja eskarin syyslomaviikkoa.
Ainutkertainen tilaisuus olla yhdessä lasten
kanssa, nyt kun itsekin olen vihdoin sillä
kauan odotetulla vuorotteluvapaalla.

Etukäteen mietittiin, mitä kivaa sitä oikein
tehtäisiin. Lähtökohtana suunnitelmille oli
ainoastaan se, että budjetti on ERITTÄIN pieni!

No yksimielisesti lapset äänestivät, että
vietettäisiin pari sykyistä päivää järvimaisemissa
mökkeillen. Ei mielestäni kohtuuttoman paljon
pyydetty. Mökkilomaa lähdettiin suunnittelemaan
ja varmistettiin, että kohde on vapaa ja sinne
voi mennä. Kävipä vielän niinkin hyvä tuuri, että
meille luvattiin mökki käyttöön sähkön ja
haravointipalkan hinnalla... loistavaa....

Ei muuta muttia, kuin se, että sitten minä
sairastuin ja lomasuunnitelmat menivät uusiksi.
Lapsille hirveä pettymys ja itselle myös..
Ilmat ovat kyllä mukavat ja ulkona olisi kiva
peuhata ihan kotosallakin, mutta, kun kunto
ei kestä... Tänään aamulla uhmasin jo kohtaloani
(seitsemäs kuumeinen päivä)ja kävin pihalla haravoimassa
yhden kuormallisen lehtiä. Miten mukavaa. Ihana
raikas tuulahdus, maa vielä mukavasti jäinen yöpakkasten
jäljiltä, mutta taivaalla kirkas auringonpaiste.
No voimille otti ja enempään ei pystynyt, mutta
alku tämäkin.

Ajattelin jos huomenna uhmaisin kohtaloa hieman lisää
ja lähtisin rohkeasti sinne mökkimaisemiin edes yhdeksi
yöksi. Mitä siitä sitten, jos on fyysisesti sairas, itse
alan olla jo kohta enemmän huolissani tuosta henkisestä
puolesta. Mökillä mieli rauhottuisi ja helpottaisi tämä
hirveä tunne siitä, että on jälleen tuottanut lapsille
pettymyksen...

Eskarilainen eilen jo pidätteli itkua saunassa: "Kun minä
sanoin eskarissa, että mennään syyslomalla mökille ja nyt
me ei mennäkkään, niin sehän tarkoittaa sitä, että valehtelin."

Koululainen sai onneksi tänään hieman helpotusta,
kun pääsi jäähallille kaupungin vapaalle vuorolle
pelailemaan kiekkoa kavereiden kanssa. Tämäkään ei
olisi onnistunut ilman pappan kyytiapua. Iso kiitos pappalle!
No eskarilaista ei voinut isompien matkaan päästää ilman
aikuista ja tästähän tietenkinsyntyi taas uusi harmin aihe....
Asia ratkaistiin taas äidin mielestä maailman tylsimmällä tavalla...
Eskarilainen sai luvan pelata tietokonepelejä sen aikaa,
kun isoveli oli jäähallilla. En ole tästä neronleimauksesta
erityisen ylpeä, sillä tietokonepelit ovat viimeisen viikon
aikana korvanneetmelkolailla äidin väsymystä ja saamattomuutta.
Jos totta puhutaan, niin ärsyttää ja harmittaa ihan vietävästi!!!!!
Näin niitä tulevaisuuden toivoja sitten tehdään, kun lapsi
kiukuttelee, on paha mieli, tai lapsi ei keksi mitään
tekemistä, niin simsalabim! Tietokoneet on keksitty!!!!!!

No kaipa tämä täästä tästä järjestyy. Toivotaan vain, että
aurinko jaksaisi paistaa vielä huomennakin.....

Hassut tossut

Sitkeä tautirintama on pyörinyt kodissamme
viimeiset viikot. Pitkään elättelin toivetta, että
itse säästyisin mokomalta riesalta, mutta niin
vain kävi, että periksi oli annettava....

No jotakin positiivista, jos sairastamisesta
pitää keksiä, niin ehkä sitten se, että
kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla
tuijottaa telkkaria tuntitolkulla!!!!
Eikä, se pelkästään ole omatunnon asia:
KERRANKIN ON AIKAA katsoa telkkaria.

Aika on tietysti hirveän suhteellinen käsite.
Aikaa on aina siihen, mistä nauttii ja mitä
itse pitää tärkeänä. Myönnän, että
normaalioloissakin katson telkkaria
lähes päivittäin. Katseluaika on kuitenkin
silloin, kun kaikki muut, tärkeämmät asiat
on hoidettu ja väsymys alkaa olla sitä luokkaa,
ettei oikeastaan muuta enää jaksaisikaaan.

Jotta normaali tv:n tuijottaminenkaan ei
valuisi täysin hukkaan, pitää käsissä olla
aina myös jotain mukavaa näperreltävää...
Käsityöt etenevät mukavasti, kun siinä
sivussa katsoo alta kulmien mustaa laatikkoa
olohuoneen nurkassa. Kun käsityössä on
meneillään kriittinen vaihe, johon kuuluu
vaikkapa silmukoiden laskemista, saa
mustan laatikon tarjoama viihde edetä
juonessaa juuri niin pitkälle, kunnes silmukat
on laskettu ja on jälleen aikaa jatkaa tuijottamista
"alta kulmien".

Kuten siis arvata saattaa, niin tämäm muutaman
päivää jatkuneen sairastamisen myötä ovat
käsityöt edenneet ihan mukavasti....

Ystävän pyynnöstä olen suunnitellut
kummitytölle mukavia kylätossuja, jotka
olisivat kauniin näköiset, mutta lämpimät ja
korvaisivat perinteiset villasukat.
Kehittelytyön tuloksena syntyivät hassut
tossut, joiden ensimmäiset versiot vietiin
käsistä. Kuusivuotias eskarilaiseni halusi
heti kauniit punaiset tossut käyttöönsä...
Tossut kyllä suunniteltiin tyttöä ajatellen,
mutta jos ne kelpaavat pojalle, niin mitäpä
siihen sitten sanomaan....

Eskarilaiseni elää ensimmäistä uhmaikäänsä
(joka tosin on jo kestänyt jonkin aikaa....).
Hermot menevät milloin mistäkin ja
maailma on usein hyvin epäreilu paikka elää...
Aamu lähti heti pieleen, kun isoveli käytti
viimeiset kaakaojauhot ja eskarilainen jäi
ilman aamukaakaota (äärettömän epäreilua!).

Kaikkien kommellusten ja harmituksen jälkeen
veljekset pääsivät kuitenkin vihdoin kotipihalle
pelailemaan naapurin poikien kanssa. Hetken
oli rauha maassa, mutta vain hetken...

Jonkin ajan kuluttua eskarilainen tuli
ovet paukkuen sisälle. Muut pojat olivat
lähteneet naapurin pihamaalle pellon
poikki oikaisten (kaikilla tietysti lenkkarit
jalassa). Eskarilainen ei mennyt, koska
olen kieltänyt kulkemasta kuraisella
pellolla lenkkarit jalassa. Hän koki jälleen
suurta vääryyttä ja minä suurta hellyyttä
siitä, että kaikesta harmista huolimatta
hän totteli käskyjäni!

Aikani lepyteltyäni neuvoin menemään
tietä pitkin muiden perään, tai vaihtoehtoisesti
vaihtamaan saappaat jalkaan ja juoksemaan
pellon poikki. Mikään ei kuitenkaan auttanut,
kun hermot oli mennyt, niin ne oli mennyt.

Huuto ja kiukku alkoi olla sitä luokkaa, että olin
tyytyväinen, kun eskarilainen ymmärsi sentään
mennä omaan huoneeseensa kiukuttelemaan...
Paiskasipa vielä mennessään ovenkin kiinni!
Laskin mielessäni kymmeneen ja mietin, että
annanko nyt vain huutaa, vai olisiko nyt
sellainen hetki, että pitäisi mennä perään ja
ottaa syliin rauhoittumaan???? Näitä
elämän suuria kysymyksiä, joihin ei tunnu koskaan
olevan oikeaa ratkaisua... Kasvatusoppaat neuvovat
yhtä ja äidinvaihto toista. Yleensähän nämä tilanteet
sitten lopulta päättyvät siihen, että äidinkin menee
hermot. Tulee huudettua takaisin ja sanottua ikäviä
asioita, joita ei ikimaailmassa haluaisi omalle
rakkaalle lapselleen sanoa( miksi en vain laske kymmeneen
yhä uudelleen....).

Päätin tällä kertaa pysyä rauhallisena. Menin eskarilaisen
huoneeseen. Otin syliin ja juttelin rauhallisesti.
Pyysin rauhoittumaan ja ehdotin, että eskarilainen
voisi mennä yläkerran nappilaatikosta valitsemaan
hassuihin tossuihin sopivat napit, jonka jälkeen
ompelisin ne kiinni ja tossut olisivat valmiit....
Ihme tapahtui, eskarilainen etsi nenäliinan, niisti nenänsä ja
kiipesi yläkertaan tutustumaan nappilaatikon aarteisiin.
Mieluisat napit löytyivätkin ja vieläpä aivan sopivan
kokoiset!

Tossut saatiin kuntoon ja eskarilainen alkoi
pukemaan pihakamppeita uudelleen päälle.
Kysyin häneltä, että mitäpä nyt on mielessä,
johon eskarilainen vastasi, että taitaa nyt
kuitenkin mennä muiden poikien perässä
naapuriin. Laittaa lenkkarit jalkaa ja
menee kuulemma tietä pitkin... Hieman
häpeillen pyysi katsomaan, eteisen seinän
kurajälkeä. Jälki oli kuulemma syntynyt, kun
hän sisään tullessaan oli potkaissut lenkkarit
jalastaan... nyt nolotti.... Ei hätää sanoin minä.
Äiti pyykii jäljet, mene sinä vain leikkimään.
Uhmakohtaus oli tältä erää ohi ja ateeksikin
pyydetty - tavallaan. Hassut tossut olivat
tällä kertaa todelliset taikatossut. Laitan
tossuista kuvan heti kun vauhtivarpaat
kotiutuvat naapurista ja saadaan tossut
kuvattua omistajan jaloissa!